| Helmikuun 2012ÅSKilainen | |||
|
|
|||
| nimi: | CHRISTINA NOKKALA |
|
|
| syntymäaika ja/tai paikka: | 14.6.1955 | ||
| missä asut: | Hannunniitussa, Turussa | ||
| mitä teet työksesi: | Opetan ja tutkin |
||
| milloin ja miten tulit mukaan ÅSK:n toimintaan: | Vanhin poikamme Johannes aloitti ÅSK:n kilpauintikoulussa syksyllä 1995 ja siirtyi valmennusryhmään v. 1996 alusta. Siitä asti olen ollut jollain tasolla mukana. | ||
| missä tehtävissä olet toiminut: | Seurassa sihteerinä, kilpailusihteerinä, yhteyshenkilönä, ratavuorovastaavana, valmentajana, kisamatkavastaavana, kurssivastaavana, hallituksen jäsenenä. Olen jonkin verran mukana myös liiton toiminnassa. | ||
| tuomarikortti ja/tai tehtäviäsi kisoissa: | I-luokan kortti.Turussa järjestetetyissä kisoissa olen useimmiten ollut kilpailusihteeristössä. Erikoisin tehtävä on ollut kuuluttajana toimiminen taitouinnin avoimissa PM-kilpailuissa. | ||
| mieluisin uimalaji: | Tassu tai vapari lättärein ja pullarein | ||
| mukavin uintimuistosi: | Ihan mahdotonta vastata. Monista kisoista on todella mukavia muistoja, mutta valmentajan näkökulmasta myös jotkut treenit ovat jääneet erityisesti mieleen. Ja tietysti leirit. Yksi hieno kokemus oli olla mukana Helsingin lyhyen radan EM-kisojen avustajana altaan reunalla (tärkeänä tehtävänä lippunarun siirtely). Turun v. 2006 Rollojakin on mukava muistella matkan päästä. | ||
| mukavinta uinnissa: | Parasta uinnissa on, että se sopii aivan kaikille. Uinti on varsin demokraattinen laji ja myös huokeimmasta päästä, silloin kuin se on harrastetasolla.. Seuratoiminnan parasta antia on, että eri-ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset toimivat yhdessä. Seuratoiminnan myötä pääsee tutustumaan moniin sellaisiin ihmisiin, joihin ei koskaan muuten törmäisi. Joistain on tullut hyviä ystäviäkin. | ||
| tyhmintä uinnissa: | Vaparin potkut! Seuratoiminnassa asioiden pyörittäminen tahtoo kasautua kovin pienen joukon vastuulle. Välillä tuntuu, että arvostelijoita on paljon, mutta tekijöitä vähän. | ||
| muut harrastukset: | (Penkki)urheilu, matkustelu, opiskelu, lukeminen ja musiikki olisivat toivelistalla. | ||
| lempiruoka: | Kanaruoat | ||
| lempiväri: | Punainen | ||
| lemmikki: | - | ||
| lempibändi: | Mowtownin bändit. | ||
| lempielokuva: | Seitsemän samuraita, vanhat Bond-leffat, ruotsalaiset dekkarit, Liikkuva linna | ||
| terveisesi: | Turkulaisen vesiliikuntaväen mieliala on korkealla, kun pitkän odotuksen jälkeen päästään taas Impivaaraan. Toivottavasti uusi halli innostaa niin uimareita, valmentajia kuin muita seuratoimijoita entistäkin innokkaampaan toimintaan. Tilanne luo myös haasteita - ensimmäiset kotikisat kolmeen vuoteen ovat edessä ennen kuin huomaammekaan, ja kisakoneistoon tarvitaan uusitussa hallissa entistä enemmän väkeä mukaan. Yhdessä tekemällä saamme varmasti taas hienot kisat aikaan. Vaalitaan lähes 100-vuotiaan seuramme perinteitä ja pidetään ÅSK:n lippu liehumassa! | ||
![]() |
|||