Rollo-päiväkirja 10.-15.6.2005
Katri Odai
| Perjantaina lähti innokas Rollo-joukko bussilla Turusta Jyväskylään tavoitteena pärjätä kisoissa ja päästä ainakin toiseksi seurojen välisessä pistetilanteessa. Bussimatkalla harjoiteltiin kannustushuutoja, mitkä olivatkin sitten tarpeen Rollo-avajaisissa ja seuran esittelyssä. Markus Nokkala edusti kunniakkaasti haastattelutilanteessa ja iskuhuutomme kuului: "Turha koittaa, Åski voittaa". Haastattelijan kysymykseen, mikä on parasta Rolloissa, Markus vastasi "Uiminen" ja toiseen kysymykseen "Mitä teet ensi vuonna tähän aikaan?" Markus osasi vastata "Uin Turun Rolloissa". | ![]() |
| Kisojen tavoite toteutui, mutta siihen tarvittiin ensin pari jännitysmomenttia pistelaskutavoissa. Sääntöjenmukaisen pistelaskutavan mukaan ÅSK oli seurana loppujen lopuksi toinen. Kilpailuissa koettiin myös ennen näkemätöntä dramatiikkaa, kun P13-sarjan 100 m:n selärin kuuma erä uusittiin, kun äskilaiset olivat jo ehtineet juhlia Samuli Heinon upeaa voittoa. Samppa ei kuitenkaan säilähtänyt, vaan ui uusinnassa vielä lähes sekuntia kovemmin. Kahteen kertaan voitettu kulta oli taatusti ansaittu! Rollo-leiri sai alkaa tyytyväisissä merkeissä. | ![]() |
| Maanantaina hikisen ja jo tutuksi tulleen kävelymatkan jälkeen aloitimme uimahallialueella Break-dancellä, mihin koko porukkamme osallistui innokkaasti alusta loppuun. Pientä hengähdystaukoa saimme välillä rytmiryhmässä, missä suunniteltiin kannustuskoreografiat ja tehtiin taidokkaat viirit. Seuraavana olikin vuorossa Ultimate-peliä ja polttopalloa. Koko joukko taas innokkaasti mukana. Maanantai-iltapäivänä oli tarkoitus lähteä City-suunnistamaan Jyväskylän kaupunkiin. Rankkasateen yllätettyä päädyimme kuitenkin ostoskeskukseen, mistä löytyi mm. jäätelöä. Osa porukasta oli sateesta huolimatta löytäyt usean rastinkin. | ![]() |
| Niinpä niin, näitä tunnelmia elettiin usein leirin aikana, hauskaa oli. Varsinkin maanantai-illan viestikarnevaalissa. Tytöt osallistuivat pukeutuen herra-asuihin, joukkueen nimenä "Mr. Lonely". Pojat olivat suloistakin suloisempia joukkueena "Miss No More Lonely". Kuvat tapahtumasta kertonevat kaiken. Arvailkaapa vain miten kävi, kun pojat sukelsivat lähdössä ja uivat sen jälkeen selkää… | ![]() |
| Tiistaina osallistuttiin vinstan vaparikisaan, ja yllättävän moni uimari jaksoi vielä parannella ennätyksiään pitkien kävelyretkien ja koulupatjoilla nukuttujen öiden jälkeen. Tai ehkäpä juuri siitä syystä. Tiistai-iltapäivällä kokeiltiin uimahallissa F1-liukumäkirataa, vesipalloa, vesipelastusta ja taitouintia. Vesipelastuksessa saatiin kehuja, kun oltiin Heinolan Iskun ohella ainoa seura, joka noudatti ohjeita ja tuli rastille vaatteet päällä. Illalla discoiltiin. Jostain syystä kovinkaan paljon tästä tapahtumasta ei huoltajille kerrottu, mutta tyytyväisinä ainakin nukkumaan mentiin. | ![]() |
|
Keskiviikkona käytiin vesipalloturnaus ja F1- liukumäkikisa. Vesipallossa
tyttöjoukkueemme menestyi hyvin tullen toiseksi. Menestystä oli myös tiukan
aikataulun puitteessa joukkueidemme löytyminen aina ajallaan oikealta
kentältä. Kaiken kaikkiaan uimarit olivat erittäin tyytyväisiä leiriin ja varsinkin me huoltajat leiriläisiimme. Todellista nurkumista kuului ainoastaan vesipallojoukkueiden nimistä, mitkä huoltajat olivat keksineet. Tyttöjoukkueen nimi "Nöpönenät" ja poikien joukkueen "Kullanmurut" eivät miellyttäneet juuri ketään. Mutta muksut, näin meidän kesken, se ei ollut tarkoituskaan: |
![]() |
| Ennen kotimatkaa koimme vielä suuren yllätyksen, kun koulu-uimahalli reitin varrella olevan pienen "Rekku"-ruokakaupan omistaja oli tehnyt meille matkaeväät tilauksesta. Koska budjettimme ei riittänyt ollenkaan, sponssasi hän meille suurimman osan eväistä. Uimarimme olivat tehneet häneen niin hyvän vaikutuksen käydessään kaupassa ostoksilla. Suuret kiitokset Rekkulle! Ja suurkiitos myös hienoille ÅSK:n uimareille. | ![]() |
| Kotimatkalla kirjatut kommentit: + leirillä oli kivaa + disco ja viestikarnevaalit oli kivat + kivat kaverit + ohjelmat kivoja + huoltajat olivat hyviä + OUS:laisten kanssa oli kiva tanssia + City-suunnistus oli hauskaa + hullu breakdance-tyyppi + henkilökunta ystävällistä + muut seurat olivat kivoja + kaikki oli kivaa -vessoissa oli lätäköitä ja jonoja -palohälytin soi yöllä -ruoka loppui kesken -disco kesti liian lyhyen ajan -huone oli sotkuinen -patjat liian ohuet, ä-luokkaa Kirjoittajan huomautus: vaikka epäkohtia oli joitakin, korjattiin ne todella nopeasti |
![]() |
| Rollo-leirin erityispalkitut uimarit: Neea ja Jasmina: leirin reippaimmat osallistujat Linda-Marie: joka paikassa ensimmäisenä valmiina Eetu: leirin hauskin ja tarttuvin nauru Emilia: kaikkein hauskin city-suunnistaja Kasper: huutosakin ansioitunut johtaja Samuli: söpöin olemus viestikarnevaalissa Juho ja Henrik: yllättävä hetkellinen järjestelmällisyys Irene ja Lauri: menestyminen Rollo-kisoissa Jimi: paras F1 laskija Roni: hyvä vesipallomaalivahti Emmi K., Emmi S. ja Konsta: ansioitunut vesipallopelaaja Erika: disco queen Markus: disco lion |
![]() |