Vuoden 2011 uutisotsikoita

katso myös 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002 - 2001




Uintiklubi Turku ry - ÅSK kiittää puheenjohtaja Joon Bouchtia

  Ilkka Tirri 22.12.2011

Joon Boucht on toiminut ÅSKn puheenjohtajana 2008-2011. Nyt hän jättää pj:n tehtävät ja haluamme antaa julkisen tunnustuksen hänen arvokkaasta työstään.

Uintiurheilun tila Turussa on parisen vuotta on ollut raastava. Mahdottomalta tuntuva hallipula, omien kilpailujen puuttumisen johdosta taiteilu talouden kanssa . Tämä kaikki tietysti oman työn ohella ja lomansakin uhraten! Seurauskollisena Joon ei ole halunnut jättää urheiluseuraansa pulaan vaan jaksaa uurastaa ja motivoida hallitustaan ja seuraväkeään Joonin harrastuksena on ollut uintiurheilun päämäärätietoinen eteenpäin vieminen ja kilpauinnin tason säilyttäminen Suomessa Turunkin ja ÅSK:n osalta.

Pieni osa Joonin arvokkaista ominaisuuksista:

  • Huolehtivaisuus urheilijasta, fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista
  • Huolehtivaisuus muilla tasoilla: hyväntekeväisyysperinteen vaaliminen -TYKS: n osastojen hyväksi merkittävällä avustusmäärällä vuosittain ( jonka seuramme loistava talkooväki on saanut aikaan.)
  • Esimerkkinä muille uhrautuvuudesta, kannustuksesta ja sovittelevuudesta

Lyhyesti sanottuna Joonilla on: Sydämen sivistystä. Kiitos näistä vuosista.

Hallitus
Psta Ilkka Tirri, kiitollinen ÅSK:lainen


Roosa ja Peik Siniviittaleirille

  Minna Pilpola 20.12.2011

Tammikuussa järjestettäville Siniviittaleireille on kutsuttu 25 tyttöä ja 25 poikaa. ÅSK:sta leirikutsun saivat Roosa Rekola ja Peik Lindberg. Tytöille ja pojille on omat leirinsä ja molemmat leirit järjestetään Vierumäen urheiluopistolla. Kaikki leireille valitut löytyvät Uimaliiton uutisesta.

Onnittelut Roosalle ja Peikille leirivalinnoista!


ÅSKn väki joulutunnelmissa

  Minna Pilpola 16.12.2011

15.12. kokoontuivat ÅSKilaiset perheineen Peltolan ammatti-instituuttiin viettämään joulujuhlaa. Väkeä oli taas tuvan täydeltä. Juhlat aloitettiin puurolla ja joulutortuilla ja vatsat täynnä siirryttiin palkintoja jakamaan. Pukkikin ehti piipahtaa paikalle. Jaettavaksi saatiin myös uusi kiertopalkinto jo 9 vuotta kierrossa olleen Vesan Maljan lisäksi. Intersport-kauppias Harri Juslen lahjoitti omalta uintiuraltaan peräisin olevan Nuorten Suomen mestaruuspokaalin jaettavaksi uimarille, joka on päässyt vaikeuksien kautta voittoon. Kiertopalkinto jaetaan tästä lähtien vuosittain nimellä Intersport Hansa pokaali. Pokaalin sai nyt ensimmäisenä vastaanottaa Santeri Horst. Vesan maljan sai tänä vuonna Merina Suoranta.

Ryhmien kannustuspalkinnot saivat:

  • Edustus: Linda-Marie Slotte ja Lauri Pilpola
  • JT1: Elsa Warinowski ja Ella Silfvenius
  • JT2: Rio Koskelo ja Anni Blomqvist
  • Rollo1: Joni Aaltonen ja Amanda Kielo
  • Rollo2: Helene Helo ja Olli Aflecht
  • Rollo3: Aare Kiviranta ja Jasmin Rosnell
  • Rollo4: Reetta Kuusisto ja Viktor Leinonen
  • Kilpauintikoulu: Pinja Kaihovaara ja Anton Leino
  • Harkka-ryhmä: Sandra Al-Neyazi ja Anni Toivanen
  • Erityisuimarit: Veera Lehtonen ja Juko Kinnunen

Menestymisestä arvokisoissa palkittiin seuraavat uimarit: Emma Karsila, Rene Rokka, Irene Paloposki, Lauri Pilpola, Linda-Marie Slotte, Veera Rinne, Santeri Horst, Tiia Puolakka, Merina Suoranta, Ida Kankare, Fanni Saari, Tuukka Mökkönen, Emmi Valdolin, Henna Rouvinen, Lotta Tirri, Eveliina Sihvonen, Peik Lindberg, Roosa Rekola, Otto Rannikko, Wilhelm Suominen, Tytti Lehtola, Eetu Kallio, Mika Kallio, Raakel Luoto ja Sini Toppala.

Onnittelut palkituille ja Hyvää joulua kaikille!!




7 mitalia IKM-loppukilpailuista

  Mari Kagan 12.12.2011

15 uimaria selvisi IKM alkukilpailuista finaaleihin, jotka uitiin Tampereella viikonloppuna. Harmillinen flunssa-aalto pyyhkäisi ÅSKn joukkueesta osan sairasvuoteelle, mutta loput taistelivat ja onnistumisiakin nähtiin. IKM-mestariksi 100 perhosessa ui Merina Suoranta t-12 sarjassa. Muita mitaleita kauhoivat Tiia Puolakka, Veera Rinne ja Santeri Horst. Mukavasti pistesijojakin saavutettiin. Kokonaispisteissä ÅSK oli 12.

  • Merina Suoranta T-13 1. 100 pu, 4. 200 sku
  • Tiia Puolakka T-13 2. 400 sku, 3. 100 pu, 5. 100 su, 6. 800 vu, 7. 100 vu
  • Santeri Horst P-14 2. 200 ru, 5. 200 sku, 5. 200 su, 5. 400 sku, 8. 800 vu
  • Veera Rinne T-13 3. 200 sku, 3. 200 vu, 3. 100 vu, 7. 800 vu
  • Fanni Saari T-15 5. 800 vu
  • Ida Kankare T-13 5. 100 pu
  • Tuukka Mökkönen P-13 6. 100 pu
  • Eveliina Sihvonen T-15 7. 400 sku
  • Henna Rouvinen T-12 7. 100 su
  • Emmi Valdolin T-12 8. 400 vu

Onnittelut uusille ylioppilaille!

  Minna Pilpola 12.12.2011

Jo keväällä moni ÅSKilainen painoi valkolakin päähänsä ja vielä nyt syksyllä saimme 4 uutta ylioppilasta tälle vuodelle.
Uudet ylioppilaat ovat Emma Karsila, Janette Raita, Vilma Väänänen ja Rene Rokka. Kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi Aurajoen urheilulukiosta.

ÅSK:n väki onnittelee!



Impivaarassa näyttää jo uimahallilta!

  Minna Pilpola 8.12.2011
Kuvat Christina Nokkala

Impivaaran uimahallin valmistuminen lähestyy! Halli on tarkoitus luovuttaa kaupungille tammikuussa ja Christina pääsi kurkistamaan missä vaiheessa työt siellä ovat. Tällaiselta näyttää Impivaarassa nyt!

   
   
   
   
   


Tiedote ÅSK:n syyskokouksen päätöksistä

  Mari Kagan 8.12.2011

ÅSKn sääntömääräinen syyskokous pidettiin to 1.12. Liikuntapalvelukeskuksen kokoustiloissa Kupittaalla. Paikalla oli 15 äänivaltaista jäsentä.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Sakari Hurskainen.

Hallituksen jäseniksi valittiin

  • Ari Miromaa
  • Christina Nokkala
  • Paula Ranta
  • Pekka Rannikko
Hallituksessa jatkavat
  • Terhikki Saari
  • Minna Saukkonen
  • Niko Valdolin

Uusi hallitus järjestäytyy ensimmäisessä kokouksessaan tammikuussa 2012.

Lisäksi syyskokous hyväksyi hallituksen esittämän sääntömuutoksen 1. käsittelyssä. Tämä sääntömuutos koski sanamuotoa ”tilintarkastaja/toiminnantarkastaja”, sekä tapaa, jolla yleiskokous kutsutaan koolle (emaililla, kirjeitse, ilmoituksella lehdessä tai nettisivuilla). Muutokset johtuvat Patentti- ja rekisterihallituksen vaatimuksesta säännöille. Sääntömuutoksen 2. käsittely tapahtuu seuraavassa yleiskokouksessa.

Istuva hallitus kiittää paikalla olleita aktiivisesta osallistumisesta ja toivoo vastaavaa innokkuutta jatkossakin.





Ylen Puoli Seitsemän-ohjelmassa juttua 24h:sta!

  Minna Pilpola 25.11.2011

Kesän 2011 24h-tapahtumassa kuvattiin juttu Ylen Puoli Seitsemän-ohjelmaan aiheena aikuisten uimataito. Toimittaja opetteli ensin kroolaamaan Vesan ohjauksessa ja ui sitten aamulla myös viestiä. Ohjelma esitettiin 24.11. ja on katsottavissa Ylen Areenassa viikon ajan!

Pääset katsomaan ohjelmaa tästä! 24h-osuus alkaa kohdasta 19:30.



IKM-alkukilpailut 19.-20.11 Salo

  Pia Kankare 21.11.2011

Kuulas ja kirpakka pakkaskeli vaihtui kuumiin ja kiihkeisiin uimahallitunnelmiin lauantaina ja sunnuntaina. Salon uimahallissa uitiin Varsinais-Suomen alueen lyhyen radan ikäkausimestaruusuintien alkukilpailut. Uimaliiton tilastojen mukaan starttimäärä oli 1096 kpl.Suuresta starttimäärästä ja pienistä katsomotiloista huolimatta kisat sujuivat mallikkaasti ja etuajassa.

ÅSK menestyi kisoissa hienosti!

Kaksi kisojen nuorinta ikäluokkaa (T-10/11 ja P-11/12) ei kilpaile Tampeerella loppukilpailuissa, vaan heistä kuusi parasta palkitaan valtakunnallisten tulosten perusteella Uimaliiton diplomein.
Diplomin pääsevät tänä vuonna pokkaamaan

  • Otto Rannikko
  • Roosa Rekola
  • 4x50 skuv : Ida Konkka, Otto Rannikko, Wilhelm Suominen, Roosa Rekola
  • 4x50 vuv : Ida Konkka, Otto Rannikko, Roosa Rekola, Akseli Heino

Vanhemmissa ikäluokissa loppukilpailuun pääsi valtakunnallisesti kunkin lajin 16 parasta uimaria. Finaalit järjestetään tänä vuonna 9-11.12. Tampereella. ÄSK:sta finaaleihin matkustaa tämänhetkisen tiedon mukaan 15 upeasti uinutta urheilijaa. Karsintojen nopeimpia, eli ykkössijan napanneita uimareita ovat Merina Suoranta (1. 400 vu, 1. 100 pu), Santeri Horst (1. 200 ru) sekä Ida Kankare (1. 100 pu).

Kiitokset kaikille uimareille osallistumisesta ja lämpimät onnittelut diplomin saaneille uimareille. Toivotetaan vielä runsaasti menestystä finalisteille viimeiseen rutistukseen Tampereelle.

Kaikki finalistit:

  • Merina Suoranta T-12 1. 400 vu, 1. 100 pu, 6. 100 su, 3. 200 sku
  • Ida Kankare T-13 1. 100 pu, 5. 200 vu, 2. 200 pu, 14. 100 vu
  • Santeri Horst P-14 7. 800 vu, 1. 200 ru, 5. 200 sku, 4. 200 su, 4. 400 sku
  • Veera Rinne T-13 2. 200 sku, 2. 200 vu, 4. 800 vu, 7. 100 vu
  • Tiia Puolakka T-13 9. 100 pu, 2. 400 sku, 4. 100 su, 6. 800 vu, 4. 100 vu
  • Henna Rouvinen T-12 10. 100 vu, 12. 100 ru, 3. 100 su, 13. 200 sku
  • Emmi Valdolin T-12 16. 100 vu, 7. 400 vu
  • Eveliina Sihvonen T-15 13. 200 su, 8. 400 sku, 12. 100 ru, 10. 800 vu, 14. 200 ru
  • Tuukka Mökkönen P-13 8. 100 pu
  • Lotta Tirri T-14 10. 100 pu, 12. 100 ru. 9. 200 pu, 14. 200 ru
  • Fanni Saari T-15 10. 200 su, 11. 800 vu
  • Jasmin Juhala T-14 10. 200 pu
  • Kiia Kagan T-14 16. 200 sku, 14. 400 sku
  • Elsa Warinowski T-14 14. 200 pu
  • Lari-Justus Jauhiainen P-15 16. 200 pu

Kaikki tulokset kilpailusivulla!

Kuvia kuvagalleriassa!









Peik Yle Vegan haastattelussa

  Minna Pilpola 18.11.2011

Rollo1-ryhmän uimari Peik Lindberg oli tänään perjantaina 18.11. radio YLE Vegan haastateltavana. Haastattelu löytyy osoitteesta http://svenska.yle.fi/nyheter/regionartikel.php?id=8720


SFI:n mestaruuskisat Hyvinkäällä

  Mari Kagan 14.11.2011

JT vahvistettuna muutamalla Edustuksen uimarilla osallistui SFI.n (Svenska Finland Idrottsförbund SFI r.f.) mestaruuskisoihin Hyvinkäällä. Nämä mestaruuskisat ovat toinen vuoden kahdesta tapahtumasta, joissa olemme mukana nimenomaan sen vuoksi, että olemme virallisesti kaksikielinen seura.

Pieni mutta pippurinen joukkueemme suoriutui kaksipäiväisestä uintiurakasta loistavasti. Sijoituimme pisteissä neljänneksi ja kaiken kaikkiaan uimarimme saavuttivat 13 mitalia. Yksilötasolla mitaleita kauhoivat Linda-Marie Slotte, Eve Sihvonen, Santeri Horst ja Tiia Puolakka sekä Ida Kankare. Viestijoukkueiden onnistumisen myötä mitalin kantoi kotiin lähes jokainen uimari.

Tapahtuma sujui järjestelyiltään mutkattomasti, vaikka kuulutuksista olikin välillä vaikea saada selvää – eikä aina ollut kyseessä edes kielimuuri. Sunnuntain isäinpäivä ehkä rajoitti vähän osallistumisia, mutta ei se silti vähennä onnistumisen aiheuttamaa mielihyvää!

ÅSK tarjoili kisojen päätteeksi yleisölle kunnolla jännitettävää uittamalla T-15 4x100 vapaauintiviestissä kahta niin tasaväkistä joukkuetta, että loppujen lopuksi eroa joukkueiden välille jäi maalissa kämmenenmitan verran eli 16 sadasosasekuntia. Osoittaa, että JT:n valmennus tietää tasan tarkkaan, missä uimarit menevät! Palkintopallille ahtautuneet uimarit palkitsivat hurjana kannustaneen yleisönsä JT:n tyttöjen jo legendaariseksi muodostuneella ”puutuuletuksella”. Tai oikeammin metsätuuletuksella; sillä 8 x puutuuletus = metsätuuletus! Saa ottaa mallia!

Onnea tytöt ja pojat, miehet ja naiset! Olemme teistä ylpeitä.

Kisojen tulokset

Kuvia kuvagalleriassa!


Erityisuimareilla kisatunnelma katossa

  Minna Pilpola 14.11.2011

Lauantai-iltana 12.11. kokoontui suuri joukko erityisuimareita Petreliuksen uimahalliin jo perinteiseksi muodostuneisiin Turun Uinteihin. Kilpailijoita oli koko eteläisestä Suomesta, mm. Jyväskylästä, Espoosta ja Laitilasta. Erityisryhmiin kuuluvilla uimareilla on joku vamma ja heidät on luokiteltu eri sarjoihin vamman perusteella. Tunnelma kisoissa oli korkealla ja harvoin saa uintikisoissa kuulla yhtä vilpitöntä ja reipasta kannustusta kuin näissä kisoissa kuultiin. Myös ÅSK:n erkkauimareita oli mukana useita ja hienosti menivät kisat heiltäkin.

Tulokset löytyvät tästä!

Onnittelut kaikille hyviä uinteja tehneille!
Kiitokset myös kaikille toimitsijoina ahkeroineille ja erityiskiitos reippaille ensikertalaisille Annille, Emmille, Merinalle, Thelmalle ja Ellenille!


Mikropolix-uinnit Riihimäellä 5.11.2011

  Jouni Suoranta 6.11.2011

Rollo 1 ja Rollo 4 vahvistettuna muutamalla vanhemmalla uimarilla osallistuivat 5.11. Riihimäen Uimaseuran järjestämiin Mikropolix-uinteihin. Bussikuljetus lähti Auranlaakson huoltamolta aamulla 0745. Paikalle kerääntyi enemmän tai vähemmän unisia mutta innokkaita uimareita sekä huoltojoukkoja. Kisoista oli tulossa todella isot, ja aikatauluakin oli jouduttu aikaistamaan tunnilla. Järjestävä seura hoiti kisojen läpiviennin ammattimaisesti ja aikataulu piti ja oltiin jopa etuajassa. Uimareiden kannalta siis kaikki hoitui hienosti. Riihimäen halli ei valitettavasti ole kovinkaan katsojaystävällinen, eli varsinainen katsomo puuttuu kokonaan. Uimarit ovat kuitenkin pääasia ja heidän hienot suorituksensa kertovat järjestelyjen onnistumisesta. ÅSKlaiset toivat kotiin ison kasan mitaleita ja uusia ennätyksiä. Onnittelut kaikille uimareille hyvistä suorituksista!

Mitalistit:

  • Merina Suoranta 1. T-13 100 pu, 1. T-12 100 vu
  • Peik Lindberg 1. P-12 50 pu
  • Otto Rannikko 2. P-12 50 pu, 3. P-12 50 vu
  • Oskari Herpola 2. P-11 50 ru
  • Henna Rouvinen 2. T-12 100 vu
  • linkki kisojen tuloksiin

    Kisakuvia kuvagalleriassa!




Linda-Marie ja Lauri GP-finaalissa

  Minna Pilpola 31.10.2011

Edustusryhmä osallistui Espoonlahden uimahallissa käytyihin Finnish Open GP for Unicef-kilpailuihin. ÅSK:n joukkue kärsi muutamasta sairastapauksesta, mutta kaksi uimariamme onnistui kuitenkin aamun alkuerissä niin hyvin että tie illan finaaliin aukesi.

Ensin lauantaina Linda-Marie Slotte sijoittui 200 metrin sekauinnin alkuerissä yhdeksänneksi, mutta koska kaksi suoraan finaalipaikan lunastanutta ei osallistunut loppukilpailuun, aukesi Lissulle paikka finaaliin. Illan kisassa hän vielä paransi aikaansa ja sijoittui lopulta hienosti kuudenneksi.

Sunnuntainkin loppukilpailupaikka tuli samassa lajissa eli 200 metrin sekarissa. Lauri Pilpola sijoittui alkukilpailun kahdeksanneksi ja lunasti finaalipaikan lähes kolmen sekunnin ennätysparannuksella. Illalla ei aika sitten enää parantunut ja lopullinen sijoitus oli kahdeksas.

Yhdessä edustusryhmän kanssa treenaavat Aurajoen Uinnin edustusryhmän uimarit olivat hyvässä vauhdissa. Patricia Aschan näytti voittaneensa kevään sairastelut ja selvitti tiensä joulukuun Euroopan mestaruuskilpailuihin Puolaan alittamalla aikarajan sekä 800 metrin vapaauinnissa että 400 metrin sekauinnissa.

Kisojen tuomarityöskentely oli erittäin tarkkaa ja alkuerissä hylättiin paljon uimareita erityisesti vilppilähdöistä. Tarkat tuomarit koituivat myös ÅSK:n miesten viestijoukkueen kohtaloksi. Sekä 4x50 sekauinti- että 4x50 vapaauintijoukkueemme tuli hylätyksi vaihtorikon vuoksi. Erityisen harmittavaksi tämän tekee se, että kyseessä olivat SM-viestit näillä matkoilla. Parannettavaa siis jäi tuleviin koitoksiin!

Tulokset löytyvät kilpailusivulta.


Raakel ja Sini mitalivauhdissa Mastersmestaruuskilpailuissa

  Christina Nokkala 23.10.2011

Pitkän radan Mastersmestaruuskilpailut järjestettiin Porin uudessa uimahallissa 21.-23.10.2011. ÅSK:n pienen, mutta iskukykyisen joukkueen muodostivat Raakel Luoto ja Sini Toppala. Raakelille sattui pieni "työtapaturma", kun kahden uimapuvun käyttäminen johti hylkäykseen 50m vapaauinnissa. Kaikissa muissa lajeissaan - 50m selkäuinti, 200m sekauinti, 100m vapaauinti ja 50m rintauinti - Raakel sitten nappasikin kultamitalin C-ikäsarjassa. Kolmessa ensin mainitussa lajissa voittoisan uinnin kruunasi ikäsarjan uusi Suomen ennätys. Myös Sini saavutti mitalin kaikissa lajeissaan A-sarjassa. Kotiin tuomisina oli yksi kultamitali 50m rintauinnissa sekä pronssimitali 200m sekauinnissa, 50m perhosuinnissa ja 100m selkäuinnissa.

Kilpailujen läpivieminen oli järejstävälle seuralle melkoinen haaste, sillä kisat olivat ensimmäiset Porin Uimaseuran järjestämät kilpailut uudessa hallissa. Vuoden kuluttua pitkän radan Mastersmestaruuskilpailut ovat Turussa, eivät onneksi sentään ensimmäiset järjestettävät kilpailut, mutta kuitenkin ensimmäiset mestaruuskilpailut uusitussa Impivaaran uimahallissa.

Onnittelut Raakelille ja Sinille!

Tästä kilpailusivulle!


Arena Hössö-Uinnit Mäkelänrinteessä

  Johanna Heino 18.10.2011

Rollo 1 ja Junior Team 2 neljällä uimarilla osallistuivat 15.10. HSS:n järjestämiin Hössö-uinteihin Mäkelänrinteessä. Keväällä Rollo 1 oli jo käynyt kisaamassa Märskyn pitkällä radalla. Nyt oli lyhyen radan kisojen vuoro vielä tällä hetkellä Suomen suurimmassa uintikeskuksessa.

Tekninen vika myöhästytti kisojen alkua vartin ja toivoimme ettei muita vastoinkäymisiä tulisi, sillä viimeiseen lajiin asti oli uimareilla lajeja. Melkein kaikki uivat 400 vaparin. Aikataulun mukaisesti oltiinkin ”maalissa” ja hienosti uimarit jaksoivat parannella ennätyksiään vielä päivän päätteeksikin.

Hössö-uintimitalit kaulaan Uimaliiton puheenjohtajan toimesta saivat kolme uimaria.

Mitalistit:

  • Peik Lindberg 1. P-12 50 vu
  • Merina Suoranta 3. T-13 200 sku, 3. T-13 100 su
  • Roosa Rekola 3. T-11 100 su

Onnittelut mitalisteille ja kaikille uimareille hyvistä suorituksista!

Kisojen tulokset

Kuvia kuvagalleriassa!


NääsSpeedot Tampereella 15.10.2011

  Pia Kankare 18.10.2011

Tampereella kisattiin NääsSpeedoissa 15.10.2011. Lyhyen radan IKU finaaleiden halliolosuhteita kartoittivat ja palkintopallille nousua harjoittelivat JuniorTeamin uimarit, sekä myös iloiset nuoremmat uimarit Rollo 2 ,3 ja 4 ryhmistä.

Mitalistit:

  • Santeri Horst 100m RU P14 1.
  • Tiia Puolakka 50m VU T13 2., 400 SKU 2.
  • Ida Kankare 50m VU T13 3. , 50m PU T13 2., 200m PU N 3.
  • Olli Aflecht 50m SU P11 3.
  • Annika Ljunggren 50m SU T10 3.
  • Eveliina Sihvonen 400m SKU N 3.

Onnittelut kaikille mitalisteille ja hienoja uinteja tehneille kisaajille!

Kisojen tulokset

Kuvia kuvagalleriassa!


Emmalle ja Linda-Marielle hopeaa, Laurille pronssia

  Minna Pilpola 12.10.2011

Edustusryhmä matkasi Espoonlahteen Speedo Cup-kisoihin tunnustelemaan allasta GP-uinteja silmällä pitäen. Ainakin osassa lajeja tulostaso oli hyvä. Mukana oli maamme parhaimistoa ja osallistujien joukossa oli myös uimareita ainakin kahdesta naapurimaastamme. ÅSK:n uimarit onnistuivat pääsemään palkintopallille kolmesti ja hyviä uinteja nähtiin myös mitalisijojen ulkopuolelle jääneiltä.

Mitalistit:

  • Linda-Marie Slotte N 2. 200 ru
  • Emma Karsila N 2. 200 su
  • Lauri Pilpola M 3. 200 vu
Onnittelut mitalisteille ja muille hyviä uinteja tehneille!

Kaikki tulokset


Viimeisissä kuutamouinneissa 1.10 upea tunnelma

  Pia Kankare 5.10.2011

Kuutamouinnit järjestetiin nyt ensimmäistä kertaa myös lokakuussa. Lauantaina 1.10 Samppalinnan maauimalassa uitiin osana kulttuurikuntoiluiltaa. Kulttuurikuntoilun keskuspuisto on Turun kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen sekä liikuntapalvelukeskuksen yhteishanke, jossa yhdistellään kulttuuria ja liikuntaa eri tavoin. Kuutamouimarit saivat nyt siis nauttia upean kuulaan syysillan lisäksi myös Turun filharmonisen orkesterin Sävelsilta-verkkokonserttia uimalaan pystytetyltä valkokankaalta.

Tapahtuma keräsi kaikkien aikojen ennätysyleisön yli 550 osallistujaa, ja pimeän syysillan tunnelma tähtitaivaan alla oli käsinkosketeltavan kaunis.

Kiitos kaikille mukana olleille vapaaehtoisille ja uimareille!

Viikonlopun kulttuurikuntoilukaksikko sai kaupunkilaiset liikkeelle


Reilusti mitaleja Salon Syysuinneista!

  Minna Pilpola 2.10.2011

Nämä olivat sitten kauden toiset kisat lähietäisyydellä. Nyt kisaamaan lähtivät Junior Teamit 1 & 2, suuri osa edustusryhmästä ja osa Rollo 1:stä. Aika hyvässä vauhdissa olivat nämäkin uimarit, joten innolla jäämme odottamaan tuloksia kauden edetessä pidemmälle!

Mitalistit:

  • Rene Rokka M 1. 100 su, 1. 50 ru
  • Ida Kankare T-13 1. 100 su, 1. 100 pu
  • Lauri Pilpola M 1. 100 pu, 2. 100 su, 3. 50 ru
  • Henna Rouvinen T-13 1. 100 vu, 2. 100 ru
  • Linda-Marie Slotte N 1. 100 su, 2. 100 ru
  • Eveliina Sihvonen N 1. 50 ru
  • Santeri Horst P-14 1. 100 vu
  • Ella Silfvenius T-13 2. 100 su, 2. 100 pu
  • Peik Lindberg P-14 2. 100 su, 2. 50 pu
  • Lotta Tirri N 3. 100 su
  • Tuukka Mökkönen P-14 3. 100 su
Onnittelut mitalisteille ja muille hyviä uinteja tehneille!

Kaikki tulokset Salon Uimareiden kilpailusivulta.


Kahdeksan mitalistia RaisU-Uinneista!

  Minna Pilpola 2.10.2011

Kausi käynnistyi lähikisoilla eli kauden ensimmäiset kilpailut uitiin Raisiossa. Mukana olivat ÅSK:sta sekä Rollo-ryhmät että Junior Teamit ja hyvin kausi alkoikin. Kaikkiaan 8 ÅSKilaista sai mitalin kaulaansa ja lähelle mitalia pääsi vielä moni muukin!

Mitalistit:

  • Oskari Herpola P-10 1. 50 ru, 2. 50 vu, 2. 50 pu
  • Annika Ljunggren T-9 1. 50 pu, 2. 50 ru
  • Leevi Korpinen P-10 1. 50 pu
  • Roosa Rekola T-11 2. 50 vu, 3. 50 pu
  • Wilhelm Suominen P-12 2. 50 pu, 3. 50 ru
  • Merina Suoranta T-13 3. 50 vu
  • Anna Vira T-9 3. 50 ru
  • Viktor Leinonen P-10 3. 50 ru
Onnittelut kaikille kisoissa onnistuneille!

Tulokset löytyvät RaisU:n kilpailusivulta.




Lokakuuhun startataan Kulttuurisuunnistuksen ja Kuutamouinnin merkeissä!

  Mediatiedote 22.9.2011

Liittyykö kulttuuri suunnistukseen? Onko suunnistus kulttuuria? Voiko kulttuurissa suunnistaa? Kuka suunnistaa kulttuurilla? Kuka keksi kulttuurisuunnistuksen? Onko kulttuurisuunnistus sukua suunnistuskulttuurille?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastauksia 1.10. Urheilupuistossa järjestettävässä Kulttuurisuunnistuksessa. Kulttuurisuunnistus on koko perheen iloinen kulttuurikuntoilutapahtuma, jonka rasteilla tehtävät ovatkin jotain ihan muuta kuin perinteistä rastikortin leimaamista.

Kulttuurisuunnistaa voi Urheilupuistossa lauantaina 1.10. klo 16 -19. Suunnistusradalle lähdetään Urheilupuiston ylähiekkakentältä. Kierrokselle lähetetään sitä mukaa kuin tulijoita on. Mukavimmin kierros tulee tehtyä pienellä porukalla, vaikkapa perheen kanssa. Tehtävät rasteilla ovat 5 – 12 –vuotiaille sopivia. Kaikki suunnistukseen osallistuvat lapset saavat kulttuurisuunnistuskartan muistoksi suorituksestaan ja 50 ensimmäiselle Kulttuurisuunnistajalle on luvassa vapaalippu illan Kuutamouintiin Samppalinnan maauimalaan!

Verkkokonsertti tuo tunnelmaa Kuutamouintiin

Kulttuurikuntoiluillan kruunaa rentouttava ja tunnelmallinen kuutamouinti Samppalinnan maauimalassa. Kuutamouinti alkaa klo 19 ja polskia voi aina puoleen yöhön asti. Uinnin lomassa voi nauttia Turun filharmonisen orkesterin konserttimusiikista. Sävelsilta-konserttitaltiointi heijastetaan valkokankaalle klo 21 – 23.

Kulttuurisuunnistuksen järjestää Turun Suunnistajat osana Kulttuurikuntoilun keskuspuisto-hanketta, Kuutamouinnin järjestää Uintiklubi ÅSK yhteistyössä Kulttuurikuntoilun keskuspuisto-hankkeen ja Turun filharmonisen orkesterin Sävelsilta –hankkeen kanssa.

Kulttuurisuunnistus on maksuton tapahtuma, mutta Kuutamouinnista peritään Samppalinnan maauimalan normaali pääsymaksu, joka on aikuisilta 5 euroa. Alennus- ja erikoisliput maauimalaan eivät ole voimassa Kuutamouinnissa. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Konserttiprojisoinnissa säävaraus, rankkasateella sitä ei pystytä toteuttamaan.

www.kulttuurikuntoilunkeskuspuisto.fi


5 ÅSKilaista Uimaliiton testileirille

  Minna Pilpola 6.9.2011

Uimaliitto on valinnut kaikkiaan 100 nuorta uimaria Vierumäen urheiluopistolla järjestettävälle testileirille. Tyttöjen ikäluokat ovat 11-15 vuotta ja poikien 13-17 vuotta ja kaikista ikäluokista mukaan on valittu 10 uimaria. ÅSK:sta Testileirikutsun saavat Roosa Rekola, Merina Suoranta, Tiia Puolakka, Veera Rinne ja Santeri Horst. Leiri järjestetään 1.-2.10. ja leirin ohjelmaan kuuluvat monipuoliset testit altaassa ja kuivalla.

Onnittelut leirivalinnoista!

Uimaliiton uutinen löytyy tästä.


Niko hopealle Avovesiuinneissa Hämeenlinnassa

  Johanna Heino 20.8.2011

Seuramme valmentaja, vpj ja kahden uimarin isä Niko Valdolin osallistui tänä vuonna ainoana åskilaisena Hämeenlinnassa 13.8. järjestettyihin toisiin virallisiin Avovesiuinnin SM-kilpailuihin. Nikon (ja toisenkin åskilaisen) suunnitelmissa kisat olivat jo pitkään ja vaikka ”kilpakumppanilta” ne sitten jäi väliin, lähti Niko perjantaisen 24h-tapahtuman jälkeenkin kisaan mukaan. Niko ei lähtenyt kisaamaan avovesiuinnin SM-mitaleista, vaan starttasi aamuvarhain harrastesarjan miesten 1000 m uintiin ja kauhoi hienosti hopealle ajalla 19.09. Osallistujia kyseiseen sarjaan oli 18. Voittokaan ei Nikolta ollut kaukana, sen sijaan kolmanneksi tullut jäi hänelle jo reilut kaksi minuuttia.

Kuten Uimaliiton sivuilla kerrotaan kisat Hämeen linnan miljöössä loivat erinomaisen kisatunnelman poutaisen sään vallitessa ja Vanajaveden ollessa 18 asteista. Nikolle tämä ensimmäinen kerta ei tule jäämään ainoaksi, vaan ensi vuodeksi hän aikoo haastaa muita mukaan. Pitäkäähän valmentajat, uimarit ja muut uintiharrastajat asia mielessä!

Parhaimmat mitalionnittelut Nikolle!

Vanajavesiuintien tulokset


Veera uusi paikkansa ikäkausimaajoukkueessa

  Pia Kankare 6.8.2011

Veera Rinne valittiin ÅSK:sta ikäkausimaajoukkueeseen jo toisena vuonna peräkkäin. Valinnat tehdään tänä vuonna T-98/99 ja P-96/97 ikäluokista.

Onnittelut Veeralle!

Koko maajoukkueen kokoonpano löytyy Uimaliiton sivuilta.


Kolme IKM-mestaria Oulusta!

  Pia Kankare 20.7.2011

Ikäkausimestaruusuintien loppukilpailut käytiin 15.-17.7. Oulussa. ÅSK kokonaismenestys oli upea. Junior Teamin valmennus oli saanut sairasteluista ja muista haasteista huolimatta uimarit kuntoon kauden tärkeimpänä hetkenä. Lähes kaikki uimarit onnistuivat parantamaan aikaansa karsinnoista, ja ryhmän yhteishenki näkyi upeana kannustuksena katsomossa aina uimareiden uidessa. Kannustusta riitti myös ryhmän vanhusosastolla kiitettävästi koko kolmen päivän ajan.

Tuloksia katsellessa häikäisee. Saavutimme 10 mitalia sekä 5 pistesijaa lisäksi 12 muuta sijoitusta 16:n joukkoon. Mitalistien joukosta löytyy kolme uutta upeaa IKM-mestaria: Veera Rinne, Tiia Puolakka ja Santeri Horst. Mestaruudet tulivat melkoisen näytöstyyliin. Erityisesti senioriosaston mieltä lämmitti T-13 sarjassa 100 vapaauinnissa upea kaksoivoitto. Veera ja Tiia osoittivat muille kaapin paikan vieden tiukan kisan kaksi ensimmäistä sijaa. Kisoja sävyttivät myös todella monet hylkäykset, joita ilman mitali- ja pistesaalis olisi ollut vielä isompi.

Ansaitulle kesätauolle lähtee silti tyytyväinen joukko upeita nuoria, joiden iloisuus, ystävällisyys ja kannustus toimi myös yli seurarajojen. Pahimmista kilpakumppaneista tuli lähimpiä ystäviä, joita kannustettiin, lohdutettiin ja tsempattiin tilanteesta riippuen.

Kaikki tulokset kilpailusivulta


Roosa, Peik ja Otto Siniviittaleirille

  Minna Pilpola 28.7.2011

Uimaliitto on valinnut 25 vuonna 2000 syntynyttä tyttöä sekä nyt myös 25 poikaa osallistumaan syksyn Siniviittaleireille Vierumäen urheiluopistolle. Pojat valittiin 1998 ja 1999 syntyneiden ikäluokista. ÅSK:sta Sinarileirikutsun saavat Roosa Rekola, Peik Lindberg ja Otto Rannikko.

Onnittelut leirivalinnoista!

Uimaliiton uutinen löytyy tästä.


Nuorisovalmennuspäällikkö luopuu tehtävistään

  Mari Kagan 13.7.2011

Virallinen tiedote seuran jäsenille (uimarit, vanhemmat, valmentajat)

ÅSK on päätynyt Jussi Kivekkään kanssa yhdessä sopimaan, että Jussi Kivekkään pesti nuorisovalmennuspäällikkönä päättyy tähän kauteen. Jussi lopettaa elokuun alussa. Toivotamme kaikki yhdessä Jussille parhainta menestystä jatkossa.

ÅSK:n kokenut valmentajatiimi on jo järjestäytynyt edustusryhmän valmennuksen järjestelemiseksi uudelleen. Kauden alussa, ennen pysyvämmän ratkaisun löytymistä, edustuksen treenaamista koordinoi Martti Hanski. Tiedotamme ryhmien kokoonpanosta ja valmentajista lisää elokuussa. Siihen asti vietämme ansaittua kesälomaa ja taukoa uintiasioista.

ÅSK Hallitus


Toiset kuutamouinnit

  Tarja Moisio-Rannikko 5.7.2011

Perjantaina 1.7. oli vuorossa toiset Kuutamouinnit tänä kesänä. Ilmojen haltija hemmottelee meitä ja ilta olikin mitä lämpimin. Lippuja myytiin reilusti yli kolmensadan ja arpojakin meni kivasti.

Mukavasti ihmiset ovat löytäneet tilaisuutemme. Porttien auetessa olikin pientä jonontynkää kun varsinkin perheet odottivat innokkaasti uimaan pääsyä. Illan mittaan väki vaihtui varttuneemmaksi kun pienimmät uimarit lähtivät kotiin ja nukkumaan. Sitkeimmät uimarit kuitenkin viihtyivät uimassa ja ponnulta pomppimassa koko illan.

Harmillisesti pilvien takana pysynyttä kuutamoa ja musiikkia joku uimareista kaipaili. Musiikkia lupailin seuraavaksi kerraksi, mutta sitä näemmekö sen kuutamon kauniin hohteen odottelemme jännityksellä seuraaviin kuutamouinteihin 22.7. klo 21 – 02 asti.

Rollo1 ja kilpauintikoulu kiittää kaikkia osallistujia ja talkoolaisia.

Kaikki kuutamouinnit (unohtamatta 24 h hyväntekeväisyysviestiä ) löydät täältä.



Kesän ensimmäisen kuutamouinnin tunnelmia

  Pia Kankare 23.6.2011

Kesän 2011 1. kuutamouinti järjestettiin Samppalinnan maauimalssa perjantaina 10.6. kello 21 - 02. Tapahtumaan saatiin kävijöitä yli 300, joka on uusi kesäkuun osallistujaennätys. Osasyynsä tähän oli varmasti koko viikon Turun seutua hellinyt upea sää, josta saivat nauttia yöllisten uimareiden lisäksi myös vuorossa olleet valvojat - eli Junior Teamin vapaaehtoiset vanhukset. Ilta ja yö sujuivat valvojien mukaan rauhallisin, rennoin ja iloisin tunnelmin. Hienoa!

Seuraava kuutamouinti on vuorossa 1.7 samaan kellonaikaan ja vastuuvuorossa valvojina toimivat Rollo1 / Kilpauintikoulun väki. Tervemenoa siis seuraaviin kuutamouinteihin toteamaan päihteetön ja mukava yöllinen uintihetki!

Kaikki kuutamouinnit (unohtamatta 24 h hyväntekeväisyysviestiä ) löydät täältä.



15 ÅSKilaista IKM-loppukilpailuun

  Minna Pilpola 19.6.2011

Ikäkausimestaruuskilpailut kisataan tänä vuonna uudella tavalla: nyt kesäkuun puolivälissä uitiin alkukilpailut lyhyellä radalla alueittain. Lajien ja ikäsarjojen 24 parasta selviytyi loppukilpailuun, joka uidaan heinäkuun puolivälissä pitkällä radalla Oulussa. Kaikkiaan 15 ÅSKilaista selviytyi loppukilpailuun ja kaksi heistä eli Veera Rinne (100 vu) ja Santeri Horst (200 ru) lähtevät finaaliin alkukilpailun ykkössijalta.

Loppukilpailuun selviytyivät:

  • Santeri Horst P-14 8. 800 vu, 6. 200 pu, 1. 200 ru, 4. 200 sku, 2. 400 sku
  • Veera Rinne T-13 5. 200 sku, 4. 200 vu, 4. 400 sku, 4. 800 vu, 1. 100 vu
  • Ida Kankare T-13 2. 100 pu, 10. 200 vu, 5. 200 pu, 14. 100 vu
  • Tiia Puolakka T-13 4. 100 pu, 3. 400 sku, 4. 200 pu, 5. 100 vu
  • Lotta Tirri T-14 9. 100 pu, 5. 100 ru, 5. 200 pu, 13. 200 ru
  • Jasmin Juhala T-14 20. 100 pu, 23. 400 sku, 9. 200 pu
  • Elsa Warinowski T-14 15. 200 pu
  • Ella Silfvenius T-13 20. 100 pu, 24. 200 su, 16. 400 sku, 14. 200 pu
  • Eveliina Sihvonen T-15 19. 200 su, 13. 400 sku, 22. 100 ru, 17. 200 ru
  • Lari-Justus Jauhiainen P-15 17. 200 su
  • Kiia Kagan T-14 19. 400 sku, 24. 800 vu
  • Fanni Saari T-15 20. 200 su
  • Fanni Saari T-15 21. 200 sku
  • Unna Harjamäki T-13 23. 200 su
  • Amanda Kielo T-13 23. 400 sku

Tästä IKM-sivulle







Onnea finaaliin selviytyneille ja tsemppiä viimeistelytreeneihin!


ÅSK kolmanneksi paras seura Rolloissa!

  Minna Pilpola 12.6.2011

Kesän 2011 Rollo-uinnit on saatu päätökseen. ÅSK sijoittui seurapisteissä hienosti kolmannelle sijalle. Rollo-mestariksi ylsi Merina Suoranta 400 metrin vapaauinnissa. Sen lisäksi ÅSKilaiset saavuttivat henkilökohtaisissa lajeissa 4 hopeamitalia ja 4 pronssimitalia ja lisäksi viesteissä 2 hopeaa.

Rollot jatkuvat nyt leirin merkeissä.

ÅSK:n mitalit ja pistesijat:

  • Merina Suoranta T-12 1. 400 vu, 3. 100 pu, 3. 100 vu, 8. 200 sku
  • Peik Lindberg P-12 2. 200 sku, 2. 400 vu, 2. 100 vu, 2. 100 su
  • Roosa Rekola T-11 3. 100 su, 4. 400 vu, 5. 100 vu
  • Otto Rannikko P-12 3. 50 pu, 5. 400 vu, 5. 100 vu
  • Wilhelm Suominen P-12 4. 50 pu, 5.200 sku, 7. 100 su
  • Tuukka Mökkönen P-13 6. 100 pu
  • Emmi Valdolin T-12 7. 200 sku
  • Henna Rouvinen T-12 8. 100 ru, 8. 100 su
  • Viestijoukkue Emmi, Henna, Roosa, Merina 2. T-12 4x100 vuv
  • Viestijoukkue Henna, Emmi, Merina, Roosa 2. T-12 4x100 skuv
  • Viestijoukkue Otto, Henna, Peik, Merina 4. 2T+2P T-12/P-13 4x100 vuv
  • Viestijoukkue Peik, Wilhelm, Tuukka, Otto 4. P-13 4x100 skuv
  • Viestijoukkue Otto, Wilhelm, Tuukka, Peik 5. P-13 4x100 vuv

Onnittelut hienoista kisasuorituksista ja hauskaa leiriä kaikille!

Tästä Rollo-sivulle

Tästä Kuvagalleriaan








Onnittelut uusille ylioppilaille!

  Minna Pilpola 3.6.2011

Tänä keväänä poikkeuksellisen monta ÅSKilaista painaa päähänsä valkolakin merkkinä ylioppilastutkinnon suorittamisesta.
Uudet ylioppilaat ovat Mari Mäkilä, Inkeri Kyynäräinen, Christina Mäki-Turja,
Samuli Heino, Markus Nokkala, Altti Halonen
ja Eino Kossila.

ÅSK:n väki onnittelee!



Laviaareista 1 hopea ja 3 pronssia

  Minna Pilpola 31.5.2011

Edustusryhmä jatkoi vielä toisenkin viikonlopun kilpailemista. Edellinen viikonloppu vietettiin Tampereella Mestaruusuinneissa, tämä 14.-15.5. Espoossa Laviaareissa. Mukana oli näissäkin kisoissa myös Junior Teamin uimareita sekä Ossi.

Mitaleita tuli kaikkiaan neljä ja näistä kaksi miesten 1500 metrin vapaauinnista (Laurille hopeaa, Konstalle pronssia). Ja mainittakoon myös, että Laurin uima aika on uusi ÅSK:n miesten ennätys tässä lajissa pitkällä radalla.

Kisojen mitalistit:

  • Lauri Pilpola 2. M 1500 vu
  • Konsta Kuusento 3. M 1500 vu
  • Tiia Puolakka 3. T-15 400 sku
  • Ossi Oksa 3. M 100 ru
Onnittelut mitalisteille!

Kisojen tulokset

ÅSK:n ennätykset


Kisauutiset Särkänniemestä

  Nina Soini 18.5.2011

14.5.2011 uitiin Tampereella perinteiset Särkänniemi-uinnit. Kisabussi starttasi Turusta jo 7.30 aamulla täynnä virkeitä uimareita ja kannustajia. Osa porukasta löysi perille omin voimin, hyvä niin. Kisaajia oli ennätysmäärä, ja viimeiset mitalit saatiinkin kaulaan vasta hieman ennen kymmentä illalla.

Osalle uimareista 50 metrin allas oli vain hämärästi muistissa viime kesältä Samppalinnasta, ja uintiin piti löytää ihan uusi rytmi. Joiltakin se rytmi löytyi, koska saimme todistaa rollorajojen alituksia ja nähdä uimareitamme myös mitalipallilla!

Pitkä päivä huipentui bussissa Suomen euroviisulauluun. Linja-autossa on tunnelmaa!

Päivän mitalistit:

  • 50m VU T9 2. Annika Ljunggren
  • 50m VU P8 2. Ilmari Aura
  • 100m VU T13 2. Merina Suoranta
  • 100m VU P12 1. Peik Lindberg
  • 100m RU P14 2. Santeri Horst
  • 100m SU P12 1. Peik Lindberg
  • 100m SU P14 3. Santeri Horst
  • 50m PU T9 2. Annika Ljunggren
  • 50m PU P12 1. Otto Rannikko 2. Wilhelm Suominen
  • 400m VU T12 1. Merina Suoranta 2. Emmi Valdolin
  • 400m VU P13 3. Peik Lindberg
Onnittelut mitalisteille!

Kisojen tulokset


7 mitalia Tampereen avoimista mestaruusuinneista

  Minna Pilpola 11.5.2011

Edustusryhmän uimarit vahvistettuna Ossilla ja kahdella Junior Teamin tytöllä osallistui äitienpäiväviikonloppuna 7.-8.5. Tampereen avoimiin mestaruusuinteihin Tampereen uintikeskuksessa ja juuri edellä mainitut ylsivät myös mitaleille. Kisat uitiin arvokisojen malliin siten että aamulla uitiin alkuerät ja illalla finaalit. Myös edustusryhmän uimareista useampikin ui itsensä finaaliin.

Kisat olivat todella raskaat uimareille, kun molempina päivinä matkustettiin Tampereelle ja takaisin. Yöunet uintipäivien välissä jäivät lyhyiksi kun lauantain iltajakso venyi lähes yhdeksään asti ja äitienpäivän aamuna piti lähteä takaisin Tamperetta kohti jo aikaisin. Toivottavasti jatkossa ei kovin paljoa harrasteta tämäntyyppistä edestakaisin matkustamista.

Kisojen mitalistit:

  • Tiia Puolakka T-13 1. 100 su, 1. 100 pu, 2. 100 vu
  • Veera Rinne T-13 1. 100 vu
  • Ossi Oksa M 3. 200 pu, 3. 50 pu, 3. 100 pu
Onnittelut mitalisteille!

Kisojen tulokset


Kvarken Games Vaasa 16-17.4.2011

  Pia Kankare 5.5.2011

Osa Junior Teamin uimareista käväisi keväisessä Vaasassa kilpailemassa 16-17.4. Upea Vaasa näytti parhaat puolensa niin ilman kuin erinomaisten tuloksien puolesta.

Sairasteluista koko talven kärsinyt JT sai balsamia haavoihinsa, kun Santeri Horst aloitti mitalijuhlat lauantaina ottamalla 100m RU P14 sarjassa hienosti pronssia.

Lotta Tirri ampaisi T14-sarjassa 100m perhosessa pronssille, ja Ida Kankare sai hopeaa 200m sekauinnissa ja 100m selkäuinnissa, sekä pronssia 50 vapaauinnissa T13 sarjoissa.

Palkintokorokkeelle kampesi upeasti vielä myös Fanni Saari, joka otti hopeaa 200m sekauinnissa sekä samanmoisen mitalin vielä 100 selkäuinnissa T15 sarjoissa!

Onnea myös kaikille muille mukana olleille hienoja ennätyksiä ja uinteja tehneille uimareille!

Kisojen tulokset




ERITYISUINTIEN KEVÄÄN PÄÄTÖSTAPAHTUMA RUISKADUN AMK MAANANTAINA 2.5 KLO 18.00- >

  Elina Blomqvist 3.5.2011

Taas on saatu kevät päätökseen Åsk:n ja Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen erityisuintien osalta. Kauden päätöstapahtumaan tuli polskimaan yhteensä 30 uimaria. Jokainen uimari pääsi omalla tyylillään ja kovalla kannustuksella maaliin asti. Kisojen jälkeen oli vapaata uintia, ja yhdessä oloa.

Kisojen tulokset (Ruiskadun AMK:n allas on 16,6m pitkä joten ajat ovat sen mukaisia… ”50”m = 2 x 16,6m, ”25”m=16,6m):

  • Hyppy syvästä + uintia ”50”m (Lausteen uimarit)
    1.erä
    Anna Rantanen 53,44
    Juho Mäntylä 40,15

    2.erä
    Juko Kinnunen1.12,45
    Niko Vuori 1.04,93
    Sofia Sandberg 57,60

    3.erä
    Kati Airio 46,01
    Meri Renkonen1.02,57
    Veera Lehtonen 1.17,77
     
  • Hyppy syvästä + ”25”m uintia (Ruiskadun uimarit)
    1.erä
    Tanja Hassinen 19,55
    Mirja Lumme 19,50

    2.erä
    Jonne Kettunen 13,95
    Elsa Peltola 13,07
    Viljo Peltola 13,57

    3.erä
    Jere Hirvelä 22,79
    Alex Marttila 12,23
    Eemeli Heikkuri 25,58
     
  • Lähtö vedestä, allas poikittain n:10m (Ruiskadun uimarit)
    1.erä
    Lassi Pietilä 14,52
    Niko Silen 12,64

    2.erä
    Astrid Silfdenius 19,02
    Maria Kierelä 22.19

    3.erä
    Suvi Kääriä 13.59
    Ida Lehtonen 19,47
    Alli Laine 26,45

    4.erä
    Elmeri Haukikari 12.60
    Niklas Löfman 35.55
  • Onnittelut hyvistä uinneista ja mukavaa kesää kaikille!


Simmis Arena –uinnit Mäkelänrinteessä

  Johanna Heino 26.4.2011

Pitkäperjantaina 22.4. matkasivat pitkäksi päiväksi melkein kaikki Rollo 1 –ryhmän uimarit Helsinkiin Mäkelänrinteen uintikeskukseen. Suurimmalle osalle Mäkelänrinne oli uusi ”tuttavuus” ja Vesalta tieto, että Märsky on valmistunut vuonna -99 eli samana vuonna kuin suuri osa ryhmän uimareista syntynyt. Eka kerta myös monelle oli nähdä Hanski (Hanna-Maria S) livenä. Nyt on mm. ÅSK-paitoja Hanna-Marian nimellä varustettuina. Kisoille olivat hienot puitteet 10-rataisella altaalla ja HSS:n kisajärjestelyt sujuivat rutiinilla. Kisaruokakin todettiin parhaaksi tähän mennessä. Upeasti jaksoivat ryhmän -98 tytötkin vielä klo 20 jälkeen uida omia ennätyksiään 200 vaparissa ja jälleen niin tasaisilla ajoilla. Tsekkaa tulokset niin näet mistä kyse.

Mitalistit:

  • Merina Suoranta 1. T-12 400 vu, 1. T-13 100 vu, 1. T-13 200 sku
  • Otto Rannikko . P-12 100 vu, 2. P-12 50 pu, 2. P-12 100 su
  • Roosa Rekola 2. T-11 100 vu
  • Henna Rouvinen 3. T-13 100 pu
  • Akseli Heino 3. P-12 50 pu
Onnittelut kaikille mitalisteille ja erityisonnittelut Merinalle, joka jo ensimmäiselle uinnillaan näytti mitä tulevan pitää!

Kisojen tulokset





Kisakuulumisia Knatteista

  Maarit Strandberg 11.4.2011

Jo perinteeksi muodostuneet Knattesimmetit uitiin Maarianhaminassa 9.-10.4. ÅSK:sta lähdettiin kisaamaan ennätyssuurella uimari-ja kannustusjoukoilla, yhteensä n. 135 hengen voimin. Mukana olijoista Rollo 3 Kultakalat ja Kilpauintikoulu olivat ensimmäisellä ”melkein ulkomaan kisareissullaan”. Mariebadin kylpylä-uimahalli oli tänäkin vuonna lämmin ja meno muutenkin tuttua aikaisempien vuosien malliin.

Kisoissa nuorimmat pääsivät maistelemaan uusia lajeja ja matkoja, ja tunteita nähtiin laidasta laitaan, kuten kunnon kisatunnelmaan kuuluukin. Jälleen kerran omia ennätyksiä rikottiin ja mitaleja saavutettiin runsaasti kotiin tuomiseksi, mm. viestikultaa. Kilpailujen päätteeksi kaikki saivat nauttia myös kylpylän poreista, sekä kotimatkalla laivan notkuvista ruokapöydistä ja tax-free kaupan karkkihyllyistä.

Kisojen mitalistit:

  • Sini Silvennoinen 1. T-9 50 vu, 2. T-9 50 ru, 3. T-9 50 su
  • Annika Ljunggren 2. T-9 50 vu, 1. T-9 50 ru
  • Roosa Rekola 3. T-11 50 vu, 2. T-11 100 vu
  • Merina Suoranta 3. T-13 100 vu, 3. T-13 100 su
  • Peik Lindberg 3. P-13 200 sku
  • Tuukka Mökkönen 3. P-13 100 pu
  • Olli Aflecht 3. P-11 100 sku
  • Viestijoukkue Olli Aflecht, Eelis Soini, Jaakko Kuusisto, Niklas Konttinen 1. P-11 4x50 vuv
  • Viestijoukkue Peik Lindberg, Tuukka Mökkönen, Wilhelm Suominen, Otto Rannikko 3. P-13 4x100 vuv
  • Viestijoukkue Emmi Valdolin, Henna Rouvinen, Roosa Rekola, Merina Suoranta 3. T-13 4x100 vuv
Onnittelut mitalisteille!

Kisojen tulokset


Terveisiä Torremolinoksesta!

  Jussi Kivekäs 2.4.2011

Ensimmäinen "saapumiserä" turkulaisten uimaseurojen yhteisen valmennusleirin porukasta saapui Torremolinokseen Jussin johdolla perjantaipäivällä. Lennot Suomesta menivät mukavasti ja leirijärjestäjän palvelu on ollut erinomaista.

Majoitushotellista on hulppeat näkymät (kuvassa) ja ruoka on asiallista. Yllätykseksemme pikkubussi vei meidät Malagan erinomaiseen uintikeskukseen harjoittelemaan Torremolinoksessa sijaitsevan altaan sijaan. Ainoastaan 15 minuutin ajomatka kuitenkin sinnekin ja Malagan allas on uusi - kyllä siellä kelpaa loppuleiri treenailla.

Kaksi harjoitusta on takana ja ensimmäisen aerobisen harjoituksen jälkeen päästiin lauantaiaamulla jo treenaamaan kovaakin. Kilometrejä treeneissä kertyi 24.

Sunnuntaina uimareilla on ansaittu (sekä tarpeellinen) lepopäivä. Ensi viikolla jatkuukin sitten taas tosi puurtaminen.

Aurinkoisin terveisin Torremolinoksesta
Ossi, Emma, Konsta, Irene, Lauri, Janette, Rene ja Jussi


Edustusryhmä vauhdissa Aprilliuinneissa

  Minna Pilpola 27.3.2011

Edustusryhmä matkasi aurinkoisena lauantaipäivänä Helsinkiin Pirkkolan uimahallille Aprilliuinteihin. Monet uimarit ylsivätkin omiin ennätyksiinsä, mikä on näin kesken kiivaimman harjoituskauden erittäin lupaavaa. Monta mitalia lähti uimareidemme mukaan, eikä tämä ole aprillia!

Mitalistit:

  • Janette Raita 1. N 25 vu, 1. N 100 su
  • Emma Karsila 3. N 25 vu, 1. N 100 ru
  • Rene Rokka 1. M 25 vu, 3. M 100 su
  • Linda-Marie Slotte 2. N 25 vu, 2. N 100 ru
  • Lauri Pilpola 3. M 25 vu, 2. M 100 ru
  • Roosa Aarikka 2. N 50 ru
  • Konsta Kuusento 3. M 100 ru
  • Viestijoukkue Lauri, Janette, Emma, Rene 1. 4x50 skuv
  • Viestijoukkue Roosa, Ossi Haavisto, Linda-Marie, Konsta 2. 4x50 skuv
Kisojen tulokset

Onnittelut kaikille hyvistä uinneista!


Komea mitalisaalis Salon Kevätuinneista

  Kalle Konttinen 6.3.2011

Salossa kisattiin lauantaina 5.3. Kevätuinnit. Kevään merkkejä olikin jo sen verran ilmassa, että osa nuorimmista uimareista kävi ulkona haukkaamassa happea uikkarisillaan, vaikka vanhempi väki piti purevassa kevättuulessa palttoon tiukasti päällä.

ÅSK:sta mukana oli iso joukko kovakuntoisia uimareita. Kilpailuihin osallistui suurin osa ÅSK:n valmennusryhmistä: Kilpauintikoulu, Rollo 3 Kultakalat, Rollo 2, Rollo 1, Junior Kisaajat, Haastajat, Junior Team. Kilpauintikoulu oli Salossa tähänastisen uransa pisimmällä kilpailumatkalla, ja kun uuteen altaaseen oli verryttelyssä totuttu, alkoivat heilläkin ennätysmurskajaiset.

Monessa ryhmässä uimarit nostivat taas tasoaan entisestään, kisarajoja lähestyttiin ja rikottiinkin. Myös palkintopallilla ÅSK:n uimarit asioivat vilkkaasti.

ÅSK:n mitalisteja olivat:

  • Annika Ljunggren 2. T-10 50 vu, 2. T-10 50 ru
  • Eelis Soini 2. P-11 50 vu
  • Elsa Warinowski 3. N 50 ru
  • Emmi Valdolin 3. T-12 100 ru
  • Eveliina Sihvonen 2. T-15 100 ru
  • Fanni Saari 3. T-15 100 vu, 3. T-15 100 ru, 3. T-15 100 pu
  • Filip Nyman 2. M 200 sku
  • Henna Rouvinen 2. T-12 100 vu, 2. T-12 100 ru, 1. T-12 100 pu
  • Juuso Lepistö 3. M 200 sku
  • Merina Suoranta 1. T-12 100 vu
  • Olli Aflecht 3. P-11 50 vu, 3. P-11 50 ru
  • Ossi Oksa 1. M 100 vu, 3. M 200 su, 2. M 100 ru, 2. M 200 vu, 1. M 50 ru
  • Otto Rannikko 3. P-13 100 vu
  • Peik Lindberg 2. P-13 100 vu, 1. P-13 100 pu
  • Sini Silvennoinen 1. T-10 50 vu
  • Tuukka Mökkönen 2. P-13 100 pu
  • Wilhelm Suominen 3. P-13 100 pu

Onnittelut mitalisteille ja omia ennätyksiä tehneille!

Tulokset


Renelle ja Laurille Turun kaupungin stipendit

  Minna Pilpola 1.3.2011

Turun Kaupunki jakoi stipendejä vuonna 2010 menestyneille nuorille turkulaisille urheilijoille. ÅSK:sta kaupungin stipendin saivat Rene Rokka ja Lauri Pilpola. Molemmat voittivat viime vuonna nuorten Suomen mestaruudet. Stipendien jakotilaisuus järjestettiin Turkuhallilla 1.3. ja mukana oli monien eri urheilulajien edustajia. Tilaisuuden päätteeksi kaupunki tarjosi vielä liput TPS - Ässät -jääkiekko-otteluun, joka päättyi Ässien 4-8 voittoon.

Onnittelut pojille stipendistä!


Omavara -Cup Espoonlahdessa 12. - 13.2.2011

  Johanna Heino 26.2.2011

Cetuksen järjestämiin kansainvälisiin, kaksipäiväisiin Omavara –Cup uinteihin osallistuivat lauantaina Junior Team ja Haastajat, sunnuntaina Rollo 1. Kauden pääkisojen aikarajoja ja tuntumaa 50 metrin altaalta oli hyvä hakea näistä kisoista. Jos näytti uimareille 50 metrin allas ”oudon pitkältä” sitä se oli meille katsojillekin altaan reunalla. Ja vielä on odoteltavaa ennen kuin pääsemme pitkän radan ääreen Imppariin.

Lauantaina kisattiin ikärajasta T-15 ylöspäin. Ensimmäisen päivän ainoan mitalin, kultaa sai Ella Silfvenius 200 m perhosuinnissa.

Sunnuntaina Junior Teamin Santeri Horst jatkoi vielä kisailuaan oman ikäistensä sarjassa. Toisen päivän ainoa kultamitalisti olikin Santeri voittamalla sekä  400 m vapaauinnin että 100 m rintauinnin. Rollo 1 ryhmästä Peik Lindberg nappasi jokaisesta neljästä uintilajistaan pronssisen mitalin kovien venäläisten poikauimareiden jälkeen.

Mitalistit:

  • Ella Silfvenius 1. T-15 200 pu
  • Santeri Horst 1. P-14 400 vu, 1. P-14 100 ru
  • Peik Lindberg 3. P-12 400 vu, 3. P-12 50 pu, 3. P-12 200 sku, 3. P-12 100 vu

Onnea mitalisteille, aikarajoja alittaneille ja omia ennätyksiä tehneille uimareille!

Tuloksiin tästä!


Lyhyen Radan SM-Uinnit Vaasassa

  Minna Pilpola 3.2.2011

Vaasassa uitiin 27.-30.1. lyhyen radan SM-uinnit varmaan kaikille osallistuneille uimareille tutuksi tulleessa hallissa. Onhan Vaasan Uimaseura isännöinyt useita arvokilpailuita viime vuosina. ÅSK oli kisoissa mukana pienehköllä joukkueella, jota sairastapaus vielä pienensi. Mitalit jäivät tällä kerralla saamatta, mutta finaalipaikkoja ja pistesijoja tuli sentään mukavasti. Lopullisissa seurapisteissä ÅSK oli 12.

Pistesijoille uivat:

  • Ossi Oksa 4. 100 pu, 4. 200 ru, 8. 100 ru, 8. 100 sku
  • Emma Karsila 5. 200 pu, 7. 100 pu
  • Rene Rokka 7. 200 vu
  • Miesten viestijoukkue 6. 4x200 vuv (Samuli Heino, Lauri Pilpola, Rene Rokka, Ossi Oksa), 8. 4x100 skuv (Lauri, Ossi, Rene, Samuli)
Kaikki tulokset löytyvät Uimaliiton SM-kisasivulta!


13 mitalistia Nike Swim-kisoista

  Minna Pilpola 23.1.2011

Lähes kaikki ÅSK:n ryhmät osallistuivat Raisiossa 21.1. uituihin Nike Swim-kilpailuihin. Mukana olivat myös kilpauintikoululaiset, joille nämä olivat ensimmäiset "kunnon" kilpailut. Katsomossa oli myös tunnelma korkealla ja monella uimarilla lähti mukaan uusia varusteita monipuolisista myyntipisteistä.

Mitalistit:

  • Olli Aflecht 1. P-11 50 ru
  • Merina Suoranta 1. T-12 100 vu
  • Roosa Aarikka 1. T-15 200 su
  • Irene Paloposki 1. N 200 ru
  • Emma Karsila 1. N 100 pu
  • Rene Rokka 1. M 200 ru
  • Peik Lindberg 3. P-13 100 vu, 2. P-13 100 su
  • Fanni Saari 2. T-15 200 su
  • Santeri Horst 2. P-16 200 su
  • Niklas Konttinen 2. P-11 50 vu
  • Annika Ljunggren 3. T-10 50 ru, 3. T-10 50 vu
  • Jaakko Kuusisto 3. P-11 50 vu
  • Eelis Soini 3. P-11 50 ru
Kisojen tulokset löytyvät tästä!

Onnittelut mitalisteille ja omia ennätyksiä tehneille!


Edustusryhmälle mitaleja Islannissa

  Minna Pilpola 16.1.2011

Edustusryhmä aloitti kauden leireilemällä runsaan viikon verran Godbyssä Ahvenanmaalla. Sieltä matka jatkui Tukholman kautta Islantiin ja Reykjavík International Gamesiin. Näyttäisi siltä, että uimarit alkavat päästä vauhtiin juuri sopivasti enenn SM- ja NSM-kilpailuja. Mitaleita tuli mukavasti ja uidut ajatkin lupaavat hyvää. Mitalisijojen lisäksi ÅSKilaisille tuli erittäin monta neljättä sijaa ja finaalipaikkoja lähes jokaiselle. Eniten mitaleita saavutti Rene Rokka, jonka mukaan lähti ainoa ÅSK:n kultamitali ja lisäksi 2 hopeista.

Mitalistit Islannissa:

  • Rene Rokka 1. 200 vu, 2. 100 vu, 2. 50 vu
  • Irene Paloposki 2. 50 ru
  • Lauri Pilpola 2. 200 su
  • Emma Karsila 3. 100 pu, 3. 50 pu
Kisojen tulokset löytyvät tästä!

Onnittelut mitalisteille!


Sivun alkuun
Tästä viime vuoden uutisiin (2010)

2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002 - 2001